Niin se vaan pärähti mittariin kuuma kesäkuukin. Uudessa työssä on takana pari viikkoa ja työnkuvakin on selkiintynyt mukavasti. Henkilöstöpäivä eilen taittoi kivasti työarkea. Tarjolla oli johdon ajankohtaiskatsausten lisäksi mm. kesäpelejä, mansikkakakkua ja virvokkeita. Työsopimuskin tupsahti vihdoin käsiini ja palkka nousi niin, että silmissä sumeni.
Työrintamalla helpotusta tuo päätökseen saamani oppimisympäristön verkkojulkaisuprojekti, josta on tiettävästi tipahtamassa johonkin palkkaerään mukavakin palkkiosumma. Projektin puitteissa sain myös erinomaista projektinhallintakokemusta sekä lisäkokemusta vastaavien julkaisujen ja niiden taustalla toimivien järjestelmien suunnittelusta.
Huomenna puolestaan on luvassa ammattikorkeakoulumme valmistumisjuhla. Vaikkakin valmistuin jo helmikuussa, niin juhlimiset jäivät siltä erää väliin. Nyt on paikkauksen mahdollisuus ja korkeakoulun virallisten juhlahumujen jälkeen starttaamme vähintäänkin kesän kovimmat bileet noin 20 käsin poimitun osallistujan turvin. Tarjolla on muun muassa Pirkanmaan parasta boolia (tm).
Opintouutisia
Hain maaliskuun kiemuroissa viiden eri yliopiston maisterivaiheen opintoihin. Olisin halunnut palata aiheeseen vasta kaikkien yliopistojen tulosten julkistamisen jälkeen, mutta jostain itselleni toistaiseksi käsittämättömästä syystä Turun kauppakorkeakoulu tykkää roikottaa valintapäätöksiään tämän kuun loppuun saakka. Kyselyä aiheesta on laitettu jo opintoasiainpäällikölle, mutta vastausta en ole saanut.
Ensimmäisenä paikasta ilmoitti Itä-Suomen yliopisto, johon hain Kuopion kampuksen innovaatiojohtamisen maisteriohjelmaan. Paikka tuli niin, että helähti. Taisin saada 10 pistettä enemmän kuin alimman sisäänottopistemäärän saaneet, joita oli tasapisteissä yli kymmenen kappaletta.
Seuraavaksi tuli Aalto-yliopiston talouselämän viestinnän tulos. 13 pistettä 15:sta ja paikka heltisi 14 pistettä saaneille. Hakijamäärä oli pompannut viime vuoden alle kymmenestä yli 130:een. Laitoin putiikkiin menemään oikaisupyynnön, jonka tulos selvinnee ensi viikolla.
Tämän jälkeen kuului Tampereen yliopistosta, jossa varsinkin kauppatieteiden erillishaku on kuuluisa siitä, että sinne ei tradenomeja haluta. Näinpä paikkaa ei auennut ja oikaisupyyntöäkin oli jotakuinkin mahdotonta rustata, kun hakukriteereinä ovat: "Hakija on suorittanut tutkinnon ennen hakuajan päättymistä, hakija on osoittanut yliopiston katsomaa erinomaista opintomenestystä (opintosuoritusten arvosanat) ja tutkinto on sisällöltään soveltuva maisterin tutkinnon pohjaksi (erityisesti haettavan pääaineen kannalta arvioiden) ja hakijalla on perustellut syyt."
Tutkinnon suorittaminen ennen hakuajan päättymistä on selkeä juttu. Yliopisto ei katso ilmeisesti erinomaiseksi opintomenestykseksi pääaineeni keskiarvoa 5 (asteikolla 1-5) tai kokonaiskeskiarvoa 4,9 sekä opinnäytteen arvosanaa 5. Tradenomin tutkintoni ei myöskään ilmeisesti ollut soveltuva maisterin tutkinnon pohjaksi. Enhän ollut suorittanut kuin 80 opintopistettä pääaineen opintoja ja muut opinnot sisälsivät vain ja ainoastaan liiketaloudellisia opintoja. Opintipisteitäkin oli ainoastaan 70,5 opintopistettä enemmän kuin kauppatieteen kandeilla...
On tietenkin ko. yliopiston häpeä, että he kriteereillään ja valintaprosessillaan rajaavat pois tradenomeja, joiden joukossa on varmasti huippumotivoituneita yksilöitä. Yliopiston aktiivinen taktiikka pelata itseltään pois osaajaresursseja sattuu varmasti omaan nilkkaan mutkassa jos toisessakin. Tällaisen asenteen omaavaan opinahjoon en olisi mielelläni halajanutkaan.
Vaasan yliopisto ilmoitti puolestaan muutama päivä sitten, että olen tervetullut opiskelemaan heille. Hyvä Vaasa!
Odottelussa on nyt Turun kauppiksen Porin yksikön valinta sekä Aalto-yliopiston oikaisupyyntökäsittely. Näiden tietojen saamisen jälkeen teen päätökseni ja aloitan muuton suunnittelun. Yksi on kuitenkin varmaa: Opinnot jatkuvat syksyllä ja taival kohti kauppatieteen maisterin arvoa on alkamassa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti