Poutatorvi-yhtye on 2005 perustettu Kangasalan lahja maailmalle. Omien sanojensa mukaan aurinkojytää soittava kuusihenkinen bändi oli itselleni melko tuntematon tapaus reilu viikko sitten. Vegfestien aikaan satuin kuitenkin eksymään Yo-talolle, jossa kyseinen bändi esiintyi illan ykkösenä. Loppu on historiaa. Ei ollut pienintäkään mahdollisuutta, että orkesteri olisi jättänyt ketään kylmäksi, sen verran kovaa oli livemeno.
Kun repertuaarista heitettiin tanssilattiakansalle Megaman-tunnareita oli fiilis katossa. Soittelin yhtyeen levyn (Poutatorvi) muutaman kerran sittemin läpi Spotifystä ja kylläpä maistui. Youtube-katsauksessa löysin seuraavat klipit, joiden anti on silkkaa auraalista hunajata:
Purkamo suosittaa Poutatorvea erityisesti sadepäivien tai muiden vastaavien harmaiden ilmiöiden tuottamaan ankeusilmiöön. Niin ikään Poutatorvi maksimoi aurinkosäiden ja elämän riemujen tuottaman euforian.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti