perjantai, 28. toukokuuta 2010

Mestari Frankl

Tänään oli viimeinen päivä töissä itselleni lähes rakkaan ammattikorkeakoulun viestintäosastolla. Sain osaston ihmisiltä lahjaksi muun muassa Mokkamestareiden Irish coffee -sekoitusta, jota tässä juuri maistelen. Onpa mainio sekoitus! Ohessa on hyvä kirjoitella mestari Franklista (kuvassa alla) eli herrasta nimeltä Viktor E. Frankl, tai pikemminkin eräästä hänen teoksestaan. Sain käsiini tämän itävaltalaisen neurologin ja psykiatrin vuonna 1984 suomennetun teoksen Itsensä löytäminen, jonka sivuihin pureuduin intensiivisesti muutaman päivän ajan.


Kirja pohjautuu sarjalle radiokuunnelmia, joita Frankl oli tehnyt psykologian eri alueilta. Häntä oli sittemmin pyydetty kirjoittamaan kuunnelmat kirjaksi. Teos käsittelee paljon psykologian käsitteitä ja oikoo niihin liittyviä väärinkäsityksiä. Mukana on myös erinomainen ripaus filosofiaa ja parhaimmillaan teksti luo todella voimakkaita ahaa-elämyksiä, ainakin se toi itselleni.

Muutama erinomainen katkelma (lihavoituna katkelmien nerokkuudet):
  • "Eihän elämä olisi elämää, jos sen tarkoitus riippuisi yksinomaan avioliiton solmimisesta, lasten saamisesta, puiden istuttamisesta ja kirjojen kirjoittamisesta. Edellä luetellut seikat ovat varmasti aivan todellisia arvoja, mutta ne kaikki ovat suhteellisia - ehdotonta on sitä vastoin vain yksi arvo, ja se on omantuntomme käsky."
  • "Omatunto vaatii meiltä, että muovaamme itse kohtalomme..."
  • "Emme vapaudu tuskastamme tarkkailemalla tai peilaamalla itseämme tai antamalla ajatustemme kierrellä omassa tuskassamme ja ahdistuksessamme."
  • "Voimme vapautua kaikesta ahdistuksesta vain asettamalla itsemme alttiiksi, antautumalla ja uhrautumalla kaiken tämän arvoiselle asialle. Siinä on kaiken itsensä kehittämisen salaisuus..."
  • "...ihminen tarvitsee pysyäkseen ruumiiltaan ja sielultaan terveenä ennen kaikkea juuri hänelle sopivan päämäärän ja nimenomaan hänen olemassaololleen tarkoitetun tehtävän. Hän tarvitsee lyhyesti sanottuna sitä, että elämä asettaa hänelle jatkuvasti uusia vaatimuksia..."
Kirjassa on myös käsitelty mm. nukkumisongelmia sekä neurooseja ja psykooseja. Kirjan nimi on mielestäni hieman harhaanjohtava, sillä etenkin filosofinen itsensä löytämisen anti jää sinänsä heikoksi. Suurimman osan sivuista kirja selittää sitä, miten ihminen voi välttyä neurooseilta ja miten tietynlaisia mielenhäiriöitä hoidetaan. Tosin nämäkin asiat on selitetty hyvin maanläheisesti ja mielenkiintoisesti. Mukana on paljon esimerkkejä ja Frankl purkaa useita harhakuvitelmia, jotka ovat syntyneet tieteen popularisoinnista.

Kirja on varsin suositeltava aiheesta kiinnostuneille. Jos sen sijaan haluaa lukea teoksesta varsinaisen itsensä kehittämisen annin, riittävät ensimmäiset 80 sivua tuohon vallan hyvin.

0 kommenttia: